sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Paistunturilta.

Utsjoella heikosti Riekkoja.
Ensimmäinen lupavuorokausi oli Paistunturin lupa alueelle ,josta löytyi vaivainen yksi riekkopoikue pitkistä kävelyistä ja Irkun laajasta /väsymättömästä hausta huolimatta.
Tuli pummattua kahdesta Irkun seisonnasta.
Irkku Paistunturin erämaassa.
toisena ja kolmantena lupavuorokautena tuli vettä jatkuvasti eikä Nuorgamin lupa alueelta nähty kuin kaksi vanhaa nauru Riekkoa ,jotka lähtivät jo kaukaa lentoon.
Sää tiedotus lupasi vesisadetta myös loppu viikoksi niinpä päätimme lähteä ajelemaan kohti kotikontuja.
Suomussalmella onkin riista tilanteita saatu ihan mukavasti.
Irkkulla riekot lähellä.

Onkohan niitä myös tässä puskassa.

Kaunista maaruskaa.

Kova maapohja oli hyvä liikkua.
Tänäänkin oli Irkulla teerille loistava riistatyö sekä olipa vanha ukkometsokin jäänyt Irkun seisonnan vangitsemaksi.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Irkulle pudotettiin ensimmäinen lintu.

Irkun koulutus on siinä mallissa ,että ensimmäinen lintu voitiin sille pudottaa 10.9.
Jo viime syksynä ristatöitä tuli reilu sata mutta ei pudotettu.
Kahdessa Metsästyskokeessakin on jo käyty nuorten luokassa saavutuksena Nuorten kolmas palkinto molemmista ,toisessa kokeessa ykkönenkin oli jo tosi lähellä.
16.9 lähdetään Utsjoelle viikoksi ,josko sieltä Riekkoja löytyisi huonoista Riistakolmio tuloksista huolimatta.
14.9 Yle-TV ykkösellä puoli seitsemän ohjelmassa nähdään myös vilaus Irkusta.