lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pennut 27.3 ikää 14 vrk.

Silmät ovat hieman jo auenneet ja hoipertelevat ensi askeleet on otettu vaihtelevalla menestyksellä, muutaman päivän päästä korvat aukeaa ja alkavat kuulla ääniä.


Muuten kaikki ovat kasvaneet hyvin .
Painavin uros oli tänään yli 1.7 kg ja pienin narttu 1.3 kg.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Pennuille tulee 23.3 ikää 10 vrk.

Pennut kasvavat hyvin, silmät ja korvat alkavat aukeamaan 4-5 vrk. päästä vielä mennään emon nisille hajuaistilla.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Pennut kasvavat hyvää vauhtia.

Pennut ovat kasvaneet vajaassa 3 vrk. hyvin painoa on tullut n.20 % lisää ja emokin voi hyvin kohtutulehduksen vaara  alkaa olla ohi sillä lämpö on lähellä normaali lukemaa.
Jeni syö liha ja kanaliemeen liotettuja Rojal Ganinin pentupapuja, paistettua jauhelihaa, kananmuna maissivelliä ja tietenkin paljon nestettä  ruuan sekaan on laitettu maitohappobakteeri jauhetta ripuloinnin estämiseksi.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Pennut syntyivät

Viisi urosta ja kolme narttua selvisi elämään viimeisenä syntynyt yhdeksäs uros pentu ei selvinnyt.
Pennut ja emä voivat hyvin.
Kuusi pennuista on ruskeita yksi uros ja narttu vaaleita, vaaleatkin tummuvat pentueen Isän väreihin osittain.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

RTG-kuvaus 2.3.2016

Käytin Jenniferin herpes rokotuksessa ja samalla otettiin rtg-kuva  masusta, jotta saadaan ennakkotietoa pentumäärästä koska vatsa on aika ISO.
Eläinlääkäri teki laskuarvion oheisesta kuvasta päätyen yhdeksään.
Eli aikamoinen urakka Jenniferillä edessä, toivotaan ,että kaikki menee hyvin.
Ensiviikon perjantaina 11.3  tulee 62 vrk. täyteen, jolloin pentujen odotetaan syntyvän.
Kuvassa näkyy pentujen selkärangat ja päänluut.