keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Irkun Lonkkakuvaus.


Käytin "Irkkua" eli Iren-Sabine vom Holtvogtia eilen virallisessa lonkkakuvauksessa paikallisella eläinlääkärillä. Alustava lausunto oli kiitettävä, joten jäädään odottelemaan kuukauden päästä tulevaa lopullista tietoa kennelliitosta. Samalla laitettiin rokotukset kuntoon ja nykysäännön mukaanhan ne ovatkin seuraavat kolme vuotta voimassa.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Haltijapuiston Eblondin astutusmatka

















Astutusmatka on onnellisesti takana ja kaikki meni enemmän kuin hyvin. Ajokilometrejäkin tuli ihan riittävästi mittariin, reilut 2300 km!

Torstai aamuna Eblondi kävi progetestissä ja arvo oli mukavasti alkanut nousta ollen 4,3. Taulukon mukaan se oli perjantai-iltana 10-15, kun ensimmäinen astutus tehtiin. Kaikkiaan onnistuneita astutuksia oli kolmena päivänä ja pisin kiinnioloaika koirilla oli n. 30 min. Joten toivotaan, että tärppäsi!

Kaiken kaikkiaan reissu oli todella mielenkiintoinen. Sain uusia hyviä ystäviä, sekä pääsin seuraamaan Anetten ja hänen miehensä Kentin koiran koulutus tapoja, kun paikalle saapui 5 kk ikäisen Garuson pennun omistaja koirineen. Pennun koulutuksessa käytettiin apuna kyyhkyjä, jotka palaavat irti päästyään lopulta aina omaan kotilakkaansa. Kesäisin koulutuksessa käytetään lisäksi kaneja, joita heillä oli erillisessä rakennuksessa. Omia koiria heillä oli tällä hetkellä neljä, jotka kaikki LK-seisojia ja todella tottelevaisia. Suurena apuna reissun ajan oli myös heidän suomea puhuva ystävänsä Petra Åberg.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan neljän viikon päästä tapahtuvaa ultrausta ja sen tuloksia!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Astutusmatka Ruotsiin


Torstaina 16.3.2012 lähdetään viemään Haltijapuiston Eblondia Ruotsin kaksoisvalio Ganjos Garuson luokse astutettavaksi. Laivalla Vaasasta Uumajaan ja siitä n. 230 km rannikkoa autolla kohti etelää. Perillä ollaan kaksi yötä ja toivottavasti kaikki menee hyvin ja pennut saavat alkunsa.

Pentujen odotetaan syntyväksi toukokuun puolivälin jälkeen ja luovutusiässä pennut tulevat olemaan heinäkuun toisella viikolla. Tämähän olisikin erittäin hyvä aika ottaa pentu kasvamaan uuteen kotiin!

Joten palaillaanpas asiaan, onnistuiko astutus ja muutenkin reissutunnelmiin.


torstai 1. maaliskuuta 2012

Itävallan Seefeld


Lauantaina 17.2 pakattiin auto täyteen ja lähdettiin koko porukka ajelemaan kohti Seefeldiä, Peter, Mannu, Sofie ja Leila.
Ajettiin Liechtensteinin kautta ja ennen Itävallan rajaa auton tuulilasiin piti ostaa verotarra ja Itävallan puolella vielä tunnelivero maksu. Maassa maan tavalla.

Itävallan puolella oli kovat ruuhkat, joten välillä auto piti sammuttaa ja odotella eteen päin pääsemistä. Navigaattori yritti auttaa ruuhkan ohituksessa mutta ohjasi meidät kapealle vuoristotielle, josta meidän piti kuitenkin palata takaisin ruuhkan keskelle. Välillä pysähdyimme syömään. Iltapäivä ollessa jo pitkällä saavuimme perille Peterin meille Seefeldistä varaamaan majapaikkaan.

Olimme Seefeldissä viikon ja sen aikana kävimme jokainen hiitämässä, sekä Peterin ja Mannun kanssa myös lasketeltiin. Leila oli enimmäkseen Sofien kanssa, mutta ehti myös hiihtämään Seefelin olympialaduille. Torstaina oli pilvinen päivä ja silloin kävimme Insbrukin kaupunkiin tutustumassa unohtamatta sen kuuluisaa hyppyrimäkeä. Hiihtoa tuli meille Peterin kanssa yhteensä lähes 150 km viikon aikana. Reissumme viimeisenä perjantaina aurinko porotti niin lämpimästi, että auringon suojavoiteet oli kyllä tarpeen. Ilma oli kuin meillä Toukokuussa.

Zurich / Einsiedel


16.2 alkanut matka lentäen Oulusta Helsingin kautta Zurichiin meni ongelmitta. Junaliputkin saatiin itse ostettua Zurichin lentokentältä Wädenswiliin ja perillä oltiin iltapäivällä.
Heti seuraavana päivänä lähdimme hiihtolenkille Einsiedelin laduille Peterin ja Leilan kanssa. Ilma oli aurinkoinen ja ladut erittäin hyvässä kunnossa. Hiihtäminen Sveitsissä ei ole ilmaista niinkuin meillä Suomessa, vaan kahdeksan frangin päivälippu kuuluu ostaa lähtöpaikalta. Eisiedelin ladut kiertelivät noin 800-900 m korkeudessa.