
Lauantaina 17.2 pakattiin auto täyteen ja lähdettiin koko porukka ajelemaan kohti Seefeldiä, Peter, Mannu, Sofie ja Leila.
Ajettiin Liechtensteinin kautta ja ennen Itävallan rajaa auton tuulilasiin piti ostaa verotarra ja Itävallan puolella vielä tunnelivero maksu. Maassa maan tavalla.
Itävallan puolella oli kovat ruuhkat, joten välillä auto piti sammuttaa ja odotella eteen päin pääsemistä. Navigaattori yritti auttaa ruuhkan ohituksessa mutta ohjasi meidät kapealle vuoristotielle, josta meidän piti kuitenkin palata takaisin ruuhkan keskelle. Välillä pysähdyimme syömään. Iltapäivä ollessa jo pitkällä saavuimme perille Peterin meille Seefeldistä varaamaan majapaikkaan.
Olimme Seefeldissä viikon ja sen aikana kävimme jokainen hiitämässä, sekä Peterin ja Mannun kanssa myös lasketeltiin. Leila oli enimmäkseen Sofien kanssa, mutta ehti myös hiihtämään Seefelin olympialaduille. Torstaina oli pilvinen päivä ja silloin kävimme Insbrukin kaupunkiin tutustumassa unohtamatta sen kuuluisaa hyppyrimäkeä. Hiihtoa tuli meille Peterin kanssa yhteensä lähes 150 km viikon aikana. Reissumme viimeisenä perjantaina aurinko porotti niin lämpimästi, että auringon suojavoiteet oli kyllä tarpeen. Ilma oli kuin meillä Toukokuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti